Moikka! Oon ollu nyt noin kolme viikkoo kotona, nähny kavereita ja syöny äitin tekemää ruokaa. Tää on ihan kivaa, mutta kaipaan yksityisyyttä. Totuin jo niin hyvin asumaan omillani, että onhan tää nyt vähän raastavaa... Toinen juttu; huomaan koko ajan kaipaavani ulkomaille. Pakkanen ja lumi ei vaan ole miun juttu yhtään! Vaikka olenkin hakemassa tänne kouluun, niin en mene takaamaan ettenkö sinkois jonnekin vielä talveksi. En ehkä Saksaan, mutta esim. Italia? Se jää nähtäväksi.
En tiedä miten paljon ketään kiinnostaa miun viimeset kolme viikkoa Pohjois-Saksassa ennen Suomeen tuloa, mutta kerron nyt kuitenkin. Asuin siellä toisten suomalaisten kanssa kimppa kämpässä. Kokemus sekin, mutta mieluummin asun kuitenkin yksin. Ei siinä mitään vikaa sinäänsä ollut ja meillä oli välillä tosi hauskaa, mutta oma aika oli hyvin rajallista... Töitä tehtiin niin maan p**keleesti aamu seittemästä myöhään iltaan ja omat hevoset päälle, että ei siinä ollu mitään järkeä. Sunnuntait oli vapaata aamutallia lukuunottamatta. Rankka työ vaatii onneksi rankat huvit, eli kyllä me baarissakin käytiin! Ensimmäinen viikonloppu: Lauantaina lähettiin ja Sunnuntai aamuna tultiin suoraan bileistä tekemään aamutallia tuhannen tuiskeessa. Ennätys ajassa sai hevoset kuivikkeet ja pöperöt sinä aamuna... Toinen viikonloppu mentiin after ride partyille, hauskaa oli taas, mutta seuraava päivä onkin sitte jännä tarina. Herättiin Sunnuntaina joskus kolmen jälkeen iltapäivällä potemaan krapulaamme. Katottiin leffaa ja syötiin pizzaa. Okei, kaikki hyvin ja illalla kahdeksan maissa selviydyttiin tallille. Omat hevoset piti laskea halliin juoksemaan ja antaa niille ilta myslit. Sitten oltiin yhdeksän jälkeen tekemässä pikku hiljaa lähtöä, kun yks mies juoksee henkensä hädässä meidän luo, että tammat ja varsat on karannu laitumelta ja meidän pitää mennä auttamaan. Great. Ajamme reilu puoli tuntia pimeässä toisen auton perässä, ei haisua missä ollaan. Okei auto parkkiin ja eikun patikoimaan multasta peltoa pitkin UUSILLA VALKOISILLA TENNAREILLA. Päästiin tapahtumapaikalle, kaikki muut hevoset oli löydetty ja talletettu, mutta yksi tamma kdoksissa. Minä ja Mari saatiin tehtäväksi pitää yhdessä nipussa noin 20 hevosen lauma, että miehet saa korjattua aitauksen. Ei niin helppo tehtävä. Näytettiin ihan paimenkoirilta juostessamme ympyrää. Aita saatiin korjattua, kaikki hyvin ja sitten löytyi se tamma... Se oli uponnut mutakuoppaan niin, että pää ja selkää näkyi vähän. Voi helvetti. Ihmisiä oli enemmän kuin laki sallii ja kaksi traktoria, mutta lopulta parin tunnin uurastuksen jälkeen saatiin hevonen ylös kuopasta ja pidettyä se vielä hengissä. Meinasi nimittäin kuolla, oli tippaletkua ja ties mitä. Seuraavaksi saatiin tehtävä taluttaa koko lauma talliin. Kukaan ei onneksi kertonut etukäteen, että minne asti piti kävellä, koska olisin luovuttanut jo ennen lähtöä. "Jipii, hevoset tallissa! Nyt päästään kotiin!" Kotimatkalla eksyttiin, kun navigaattori ei löytänyt signaalia. Meinattiin ajaa peura kolari ja kontattiin mudassa auton alla, kun oksa oli juuttunut pohja panssariin. Kaikki tämä tapahtui pilkko pimeässä huonoilla taskulampuilla ja kaiken hyvän lisäksi krapulassa. Voin kertoa, että seuraava työpäivä meni jokseenkin koomassa. Astetta paskempi maanantai. Näin jälkikäteen naurattaa, mutta itse tilanteessa ei yhtään. Onneksi se hevonen selvisi hengissä!
Mie olin enemmän kun onnellinen, kun päästiin kotimatkalle!! Antin seuraksi rekkaan tuli kaksi muuta hevosta ja matka meni hyvin. Vähän oli myrskyä, mutta ei se hevosia heiluttanut. Koira oli vähän paniikissa. Se ei ihan ymmärtäny, miksi tarpeet pitää tehdä hiekkalaatikolle. Sitten oltiinkin jo Suomessa ja loppu hyvin kaikki hyvin! Antti on niin onnellinen, kun saa olla koko päivän tarhassa ja pääsee paljon maastoon.
Oon tässä miettinyt, että mikä tän blogin nimi on jatkossa. Nittingen8B on nimittäin hyvin vanhentunutta tietoa. Vaikka en ole hirvittävän usein tänne päivitellyt, niin kyllä tätä vois jatkaa. Tää on ihan hauskaa!
~Tiia
